Jeesus kuoli ristillä pitkänäperjantaina. Hänen ruumiinsa pantiin hautaan, jonka varakas juutalainen neuvoston jäsen Joosef Arimatialainen oli hiljattain hakkauttanut kallioon itseään varten. Tarina kertoo, että Joosefin vaimo ei voinut ymmärtää miehensä toimintaa. ”Mitä sinä menit arvokkaan hautapaikkasi sille Jeesukselle luovuttamaan?” vaimo päivitteli. ”Älä välitä”, vastasi Joosef. ”Ei hän käytä sitä kuin pari päivää.” Ja niinhän siinä kävi: Isä Jumala vahvisti Poikansa elämäntyön herättämällä Jeesuksen kuolleista kolmantena päivänä, pääsiäisaamuna. Pappina toimitan paljon hautaan siunaamisia. Ennen siunaustilaisuutta pyrin tapaamaan omaisia, jotta he kertoisivat minulle vainajasta ja tämän elämästä, sopisimme käytännön asioista ja jotta omaiset voisivat halutessaan jakaa suruaan ja kaipaustaan. Tapaamisten yhteydessä muistutan siitä, että aivan kristillisen uskon ytimessä on viesti kuoleman voittamisesta. Jumalan Poika, Jeesus, hänkin kuoli. Mutta hän kuoli meidän puolestamme, meidän syntiemme sovittamiseksi. Ja Jeesus myös nousi kuolleista ja näin avasi tien taivaan kotiin jokaiselle, joka turvautuu häneen – vaikka heikollakin uskolla. Johanneksen evankeliumissa Jeesus sanoo: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole.” Kuolema ei voinut pitää Jumalan Poikaa, vaan hän nousi ylös haudastaan. Jeesus elää ja vaikuttaa tänäkin pääsiäisenä. Pekka Simojoen laulussa todetaan: ”Miksi hiivit hänen haudalleen? Hän ei ole enää täällä. Etkö aamun huomaa valjenneen? Hän ylösnoussut on. Halleluja, tulkaa katsomaan. Hän ei ole enää täällä. Halleluja, soikoon maailmaan: hän ylösnoussut on.”

Teksti: Yrjö Ikonen

Kuvitus: Terhi Ekebom

Juttu on julkaistu kevään 2024 Katedraalissa.